sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kuulumisia

Tiistai


Menin Puoli yhden maissa tallille Onnin luokse. Hain sen ja tällä kertaa oli tiedossa koulua kentällä. Laitoin punaiset pintelit Onnille jalkoihin kuvissa näyttää enemmän oranssilta kuin punaselta ja siihen sopivan punaisen huovan satulaan. Kentällä perus työskentelyt alkuverkassa. Sitten käynnissä voltteja, avoja ja taivutuksia. 


 Ravissa temmonvaihteluja, ravin hidastamista ja nopeentamista. Avoja pitkillä sivuilla ja myötä- ja vastataivutuksia pitkillä sivuilla myös. Sujui aika kivasti ja onni taipui oikein hyvin kovan työn jälkeen.


Laukassa oikein reippaasti  työskentelyä ympyrällä ja kenttää ympäri. Loppuverkka taas perus ympyröillä pidemmin ohjin.


Ratsastuksen jälkeen onnin huuhtelu, varusteet pois ja karsinaan odottamaan että kengittäjä saapuisi. Kengittäjän saapvuttua onni ol ensimmäinen kengityksessä ja sen jälkeen tallin toinen hevonen myös. Siten vietiin hevoset ulos laitumelle ja lähdin kotia päin ajamaan.

Onni kengitettävänä


Olin ihan hetken aiakaa vain kotona ja lähdin tunnille päin ajamaan. Mulle oli laitettu Ager mutta se oli menossa jo edellisellekkin tunnille niin ei tarvinnu mun sitä varustaa. Menin katomaan tuntia niin kauaksi aikaa kunnes oma tunti alkaa. Tunnilla aiheena oli temmonmuutokset.  Ager oli tosi miellyttävä tratsastaa ja temmonmuutokset suju hyvin pidennys paremmin kuin hidastus. Laukassa jakaannuttiin ympyröille ja siinä temmonmuutoksia. Ensin normilaukkaa, sitten reippaampaa laukkaa ja sitten hitaampaa ja taas normilaukkaa. Tunti meni kmun mielestä kaikin puolin hyvin ja tykästyin Ageriin.


Keskiviikko

Menin ensimmäiseksi Onnin ratsastamaan kentälle. Mentiin puomeja ja pituushalkasijalla peruutusta, taivutuksia ja väistöä. Puomit meni oikein kivasti kun tahti pysyi tarpeeksi reippaana. Ja sain onnin oikeein herkäksi ratsastaessa ja pysähdys suoraan ravistakin onnistu! Ja Onnikin oikein innostu laukassa puomeista meinattiin nimittäin mennä lujaa ja minä selässäkin taisin innostua. Mutta hyvin pysy jarrutkin matkassa mukana. 











Ja sitten matka jatkui kohti Tysonia menin kaverin kanssa maastoilemaan reilun tunnin lenkille metsään. Oikein kivasti meni lenkki ja otettiin pari laukkapätkää. Tyson otti perinteisesti pari kertaa alkumatkasta jumit mutta sitten jatku matka kivasti. 


Torstai

Onnilla pidin kevyemmän päivän ja mentiin noin tunniksi maastoilemaan ilman satulaa. Ihmeteltiin marjastajia, polkupyöräilijöitä, autoja, peräkärryjä, lentokoneita, käveliöitä. Mutta mitään säikkymisiä ei tullut. otettiin vähän ravia ja laukkaakin mutta pääasiassa käyntiä mentiin ja ihailtiin maisemia.



Saatiin sadekuurokin niskaan loppumatkalla. Lenkin jälkeen varusteet pois, harjaus ja ötökkämyrkkyä lisää. Takaisin laitumelle ja lähdin takaisin kotia ajamaan.





maanantai 27. heinäkuuta 2015

Yksityistunti

Tänään otin taas viikon tauon jälkeen yksityistunnin,ja toivoin avoja. Mulle oli laitettu Zippy tamma, joten menin sitä varustelemaan. Viimeks ennen kesää menin tällä tammalla joten oli kivaa mennä vaihteeksi sillä. Alkukäyntien aikana keräilin ohjia ja alettiin taivuttelemaan sitä ympyröillä ja kivasti meni muotoon jo silloin. ravissakin ympyröitä ja vastataivutuksia. Otettiin laukkaa ympyrällä ja työstettiin sitä. Sitten kevyttä ravia ympyrä nurkkaan ja sitten avoa pitkä sivu ja taas kulmaan voltti ja avoa pitkällä sivulla. vasen suunta oli zipylle helpompi kuin oikea.



 Mentiin pitkin ohjin käyntiä hetken aikaa ja siirryttiin pääty-ympyrälle. Käynnissä eka työstöä ympyrällä. Siirryttiin harjoitusraviin ja tehtiin siinä ravin hidastusta ja takasin normaaliin raviin. Tehtiin myös vastataivutuksia ja siitä myötätaivutukseen. Siirryttiin tekemään ympyrällä avoja ja ne oikeestaan suju siinä paremmin.





Loppuravit tehtiin niin että iso pääty-ympyrä ja pitkille sivuille loivat kiemuraurat. Suunta vaihdettiin koko rata leikkaalla pidempää askelta. Ja loppukäynnit pitkinohjin. Tunti meni aika hyvin ja kaikki tehtävät loppua kohden aina parani. 





lauantai 25. heinäkuuta 2015

Ilman satulaa

Tänään alkuratastus meni vähän hupsutellessa mutta sitten ruvettiin kunnolla töihin. Tehtiin väistöjä jossa se meni tosi kivasti kunhan välillä raipalla muistutti taakse takajaloista. Avoissa meni ihan hyvin kunhan ei vahingossakaan liikaa poikittanu. Tein myös voltteja todella paljon ja käynnissä eka kunnolla töitä taivtuksien kanssa ja sitten Onni alkoi mennä peräänannossa tosi hyvin. Sitten työskenneltiin volteilla ravissa ja siinäkin alkoi liikkumaan peräänannossa. Lauakssa ei saatu vielä työstettyä niin että menisi peräänannossa. Tehtiin myös askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä joissa huomasi tosi hyvin eron. Sitten olikin aika mennä loppukäyntejä. Mielestäni tän päivän ratsatus meni parhaiten tähän mennessä Onnin kanssa. 




Ja olin tänään kuvailemassa kyrkösjärvelläkin. Kuvailin näköalatornista ja rannalta. Tuossa vähän kuvia sieltäkin.






perjantai 24. heinäkuuta 2015

kuvailuja ja mietteitä

Viime päivinä oon kulkenu kamera mukana enemmän ja kuvia olen räpsinyt monta tuhatta parin päivän sisällä. haavessa olisi saada lyhyt macro objektiivi lähikuvailuun. Oon myös innostunut kuvien muokkailusta niistä tulee aina vielä kivemman näkösiä kun näkee vähän vaivaa muokkaamiseen. Vielä kun olisi paremmat säät niin viittsin ottaa kameran mukaan tallillekkin etttä voisin hevosiakin kuvailla. Kuvaillut oon nyt manuaali asetuksilla ja niissä onkin häsläämistä kun pitää säädellä iso herkkyyttä ja suljinaikaa, eli vaikka kuinka paljon on tullut myös yli valoittuneita tai tärähtäneitä. Ylivalottuneita onneks pystyn vähän edes muokkaamalla pelastamaan mutta tärähtäneitä en ollenkaan. Vielä kun joku enemmän järjestelmäkameroita käyttäny pystyis neuvomaan niin olis tosi kiva. Maneesissa tiedän tarkkaan mihin asetuksiin laitan kameran. Mutta esimerkiksi ulkona kuvatessa tulee liian usein laitettua automaatille kun ei ole hajuakaan mihin asetuksiin kannattaisi laittaa.           





 





 



Aina hevosia hoitaessa oon kiinnnostunu tunnustelemaan hevosen selkää että onko jumissa tai kipeä, saman teen myös lihaksille. Olis kiva päästä johonkin hevosenhierojan kurssille oppimaan tuosta lisää ja hevosen akupunktiokin kuulostaa mielenkiintoiselta siitäkin olis kiva kuulla lisää. Pitää siis vaan tutkia netistä josko täällä lähiauleilla olis joskus mahdollista päästä kuulemaan asiasta lisää tai seuraamaan kun joku joka osaa homman tekee sitä.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Esteitä!

Otin Onnin kanssa perus alkuverkan mikä yleensäkin, ja siihen lisäksi kavaletille ravi ja laukka lähestymisiä. Sitten pari kertaa mentiin vielä ravipuomi linja. Nyt alettiin kunnolla hyppimään aluksi ihan pienistä esteistä. Ensiksi laukassa mentiin radan poikki kavaletin yli ja siitä pitkän sivun vieressä olevan okserin yli. Tää meni hyvin jos vain muisti pitää pohkeet kiinni ettei riko raviin. Muutettiin rataa mentiin samalla lailla kavaletti mutta sitten mentiikin pituushalkasijalta puolikkaan kavaletin yli ravissa ja lopuksi myös laukassakin. Lisättiin tähänkin puolikkaaan kavaletin jälkeen toisella pitkällä sivulla olevan pystyn yli ja siitä okserin yli.
Piirros radasta
Saatiin aikalailla hyviä lähestymisiä. Loppujen lopuksi nostettiin yksi este 80cm pystyksi ja okseri oli noin 70cm. Päästiin pari kertaa tosi hyvin yli mut sitten alkoi kieltelyt pystylle mutta ei luovutettu ja päästiin ristikkona taas yli . Välillä satoi myös vettäkin mutta se ei meidän menoa haitannu ollenkkaan.
Alkuverkka hyppyjä

Esteelle lähestymässä




80cm

Onni kyllä imi hyvin esteille, mutta vähän piti rohkaista välillä. Ja katse mullakin oli eteenpäin! Onniinkin voi olla oikein tyytyväinen kun nyt se hyppäsi oikein mainiosti vaikka on ollutkin taukoa vähän hyppäämisestä molemmilla. 
Ratsastuksen jälkeen jalkojen kylmäys ja Onninkin huuhtelu kokonaan vedellä. Rasvattiin vielä ötökänpuremiin rasvaa ja lisäilin ötökkämyrkkyä ja vietiin takaisin laitumelle.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Avoja

Sain Onnin tänään helposti karsinasta kun olivat paarmojen takia tuoneet kaikki hevoset sisälle. Harjasin, varustin ja lisäsin ötökkämyrkkyä. Laitoin itelle kannuksetkin jalkaan että helpottaisi menoa vähän ja saisin avut nopeammin perille. Huomasin alkukäynneissä jo että poika oli ihan älyttömän kankea joten tein vastataivutuksia ja taivutuksia sisäänpäin. Alkuraveissa tein paljon ympyröitä ja otettiin pari kertaa lisäyksiäkin että lämpenee kunnolla. Sitten siirryin käyntiin ja aloin työskennellä kunnolla, joka kulmaan voltti ja pituushalkaisijalla avoja. Aluksi oli pienimuotoisia ongelmia ettei poikita liikaa mutta sitten alkoi tulla onnistumisia. Ravissa tehtiin samaa, ja myös vähän kolmikaarista kiemurauraa. Laukassa työskenneltiin ympyrällä niin että antaisi kaulasta laukassakin vähän periksi. Paarmat olivat aikalailla haitaksi kun niitä oli aivan älyttömän paljon. Loppu ravit mentiin pidemmin ohjin ympyröitä tehden. Ja loppukäynnit mentiin tekemään tallin viereiselle tielle. Töiden jälkeen laitoin linimenttiä jalkoihin, riisuin varusteet ja jätin pojan päivänokosille.  Laitan loppuun vielä vanhoja kuvia.