perjantai 17. heinäkuuta 2015

Esittely

Olen Milla Seinäjoelta 15-vuotias mutta täytän syksyllä 16. Harrastan ratsastusta, poikkihuilun soittoa ja valokuvaamista.  Ratsastusta olen harrastanut tähän mennessä kahdeksan vuotta. Tällä hetkellä käyn tunneilla 1-2krt viikossa ja käyn ratsastamassa sen lisäksi Tysonia ja Onnia. Olen koulupainotteinen ratsastaja mutta silloin tällöin on tullut hypättyäkin esteitä. Esteissä korkein hyppäämäni on yksittäisenä metrin pysty. Kameranani toimii nikonin D3200 järjestelmäkamera.
Onni on suomenhevonen jota olen liikuttanut nyt puolitoista vuotta. Onnin kanssa on koettu vaikka kuinka paljon ja myös opittu uutta. Nykyään yhteistyö toimii meillä tosi hyvin. Onni on aika kova suusta mutta pyrin ratsastamaan sen herkäksi. Yleensä Onnin kanssa väännetään koulua kentällä mutta välillä käydään maastossa ja hypitään esteitä. Onnia liikuttelemalla 1-2krt viikossa.
Tyson on Irlannincob ori jota aloin liikuttamaan noin puoli vuotta sitten. Tyson on älyttömän rauhallinen ja todella paljon tukkaa omistava herra. Yleensä mennään maastossa mutta välillä käydään kentälläkin ratsastelemassa.
Tässä olen minä itse
Tyson
Onni
Ratsastuskoulun Taru hevonen

Ratsastuskoulusta Vaksi

2 kommenttia: